mannagryn wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen

seksuaali-identiteetin häiriö

uskomus- tai vaihtoehtolääketieteellisiä hoitoja säännellään lailla terveydenhuollon ammattihenkilöistä, jonka mukaan terveydenhoitoa ja lääketiedettä saa harjoittaa vain valviran hyväksymä ammattihenkilö. lain mukaisesti ainoastaan hyväksytty terveydenhuollon ammattihenkilö saa hoitaa potilasta, silloin kun


1.  täysi-ikäinen henkilö ei mielenterveydenhäiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan; 

2.  alaikäisellä ei ole hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumusta tutkimukseen tai hoitoon;  

3.  tutkimukseen tai hoitoon sisältyy hypnoosia;

tai 4.  potilasturvallisuus edellyttää muusta erityisestä, henkilön sairauteen tai hoitomuotoon liittyvästä syystä terveydenhuollon ammattihenkilön tutkimusta tai hoitoa

siten esimerkiksi mielenterveyden häiriöstä kärsivää lasta ei saa hoitaa muu kuin sellainen psykoterapeutti, joka on sitoutunut virallisin hoitomenetelmin edistämään potilaan terveyttä 

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=40880&name=DLFE-14903.pdf

 

seksuaali-identiteetin häiriö on luokiteltu kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä psyykkiseksi toimintahäiriöksi koodilla F66.1 itseä häiritsevä sukupuolinen suuntautuminen ja häiriön luonne on alaviitteellä tarkennettu spesifiksi. siten esimerkiksi itseä häiritsevä heteroseksuaalinen suuntautuminen merkitään koodilla F66.10 ja itseä häiritsevä homoseksuaalinen suuntautuminen koodilla F66.11.

näin ollen vaihtoehtolääketieteeseen tai uskomushoitoihin erikoistunut järjestö, yhdistys tai itseoppinut terapeutti ei saa tarjota eheytyshoitoja seksuaalisesta orientaatiostaan epävarmoille ja ahdistuneille henkilöille.

 

 

 

niin ja niin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän peterkreisler kuva

Näinhän se laki suomessa on, jostain kumman syystä asiaan ei vain puututa, lakikaan ei ole moniselitteinen tai sekava, joten tulkintavaikeuksista ei varmaankaan ole kysymys. Minulle on vain jäänyt jotenkin epäselväksi mihin näillä "eheytyshoidoilla" pyritään.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

No älkää olko huolissanne vaihtoehoista, meän lääketiede on lääke-ruoka-teollisuus-bisnestä, ei tiedettä eikä aitoa hoitoa. Lääkärikoulutuksesta lähtien, noin toisen vuoden alussa homma jo kaatuu sielä koulussa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Niin siis medikalisoitumisesta tai medikalisoimisesta, no mikä hiiskatti se sana oli, siittä olkaa huolissanne ja sen nimi on lääketeollisuus a la iso raha!!

Voihan se olla omakin vikani,kun en ymmärrä Hilkka kommenttiesi asiayhteyttä
J.Olavin blogiin??

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Mie se varmasti käsitin väärin, mutta vaihtoehtohoidoista huolestuminen on kummallistako verorahoilla ylläpietty terveydenhuoltoki on kysseenalaista

ja diagnoosit on kaikki ihmisten ommaa keksintöä ja sylttytehas on lääketeollisuus, lainaus plokin pitäjän kirjotuksesta:

"seksuaali-identiteetin häiriö on luokiteltu kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä psyykkiseksi toimintahäiriöksi"

Paljon kertovia juttuja yhellä plokikirjotuksella, mutta sama kait son minun höpinöille, jatkettaan!

Käyttäjän mannagryn kuva

lääkebisnes on oma lukunsa patenttikartelleineen. samoin hoitotakuu, vakuutuslääketiede tai nuorten psykiatria yleensä kaipaisivat tarkempaakin syyniä. asetuksista ja laeista huolimatta terveydenhoidossa on paljonkin parantamisen varaa ja vastaavasti terveydenhoidon kustannuksella rahastetaan säälittä.

Käyttäjän Tommi71 kuva

jep Hilkka. Muistaakseni Antti Heikkilä totes että nykyään lääkiksessä oppilaat koulutetaan kirjoittaa vain reseptejä suunnilleen..

Mahtaisko siinä olla jotain tekemistä tämän uskonnovapauden kanssa?
Usein näyttää siltä,eikä vaan ainoastaan näytä,uskonnon varjolla voi
vapaasti puoskaroida miten halutaan.Mielestäni,kun uskonnollisella
sielunhoidolla pyritään vaikuttamaan tai vaikutetaan ihmiseen,jonka
eritasoiset ja erilaiset ongelmat ovat enemmän tai vähemmän aivan maallista psyykkistä laatua,siihen ei pidä kenenkään amaattitaidottoman
kajota,jos kajoaa se on puoskarointia.Kun lääkärinä toimii olematon olento
ja hoitoa antaa ihminen,joka järjettömästi tai uskonkiihkostaan sokeana
on tekevinään oikein lähinnä oman "taivaspaikkansa" varmistamiseksi,silloin tulos on tuhoisaa.Eheytyshoidollahan tarkoitetaan
homoidentiteetin muuttamista heteroidentiteetiksi.Päinvastaisesta en ole
koskaan kuullut,eihän sellaista ole.Ei yksikään homo ole ikinä tosissaan
vaatinut heteroa kääntymään homoksi.Mitä tulee tuohon itseään haittaavaan seksuaalisuuteen,niin kumminpäin tahansa,jos itsensä ulkopuolista apua
tarvitaan se apu on olemassa oleva toinen ihminen ja ehdottomasti ammatti sellainen.

Käyttäjän mannagryn kuva

olen "aina" tiennyt, että idc-10:ssä on itseä häiritsevälle homoseksuaalisuudelle oma luokkansa, mutta sitä en tiennyt, että luokitus on tarkentunut koskemaan muitakin itseä häiritseviä seksuaaliorientaatioita.

mikä on hyvä sinänsä, vähemmän leimaava.

heterosta homoseksuaaliksi "eheytymistä" ei ole missään yhteydessä ehdoteltu luultavasti heteronormatiivisuuden ( heteroseksuaalisen matriisin ) vuoksi, poikkeuksien poikkeuksille ei ole julkisessa keskustelussa ollut sijaa.

Muusta en tiedä, mutta Aslan ohjaa tällaisia ihmisiä KELAn hyväksymille psykoterapeuteille. Muuten kyse on hyvin pitkälti vertaistuesta, kuten A.A.

Kansainväliset luokitukset eivät ole kansallisesti mitään "jumalansanaa". Tämän voi todeta mm. siitä, että seksuaalinen poikkeavuus on erittäin monessa maassa rikos.

Se,että ohjataan kelan hyväksymille,ei takaa mitään.Jos terapeuti on aslanin
suosittelema herää kysymys mikä on terapeutin uskonnollinen näkökulma.
Itse suhtautuisin suurella epäluulolla ko firman suosituksiin

Kansainväliset....jne. Ei avaudu tässä yhteydessä? Kansainväliset suositukset on meillä voimassa.Meillä ei poikkeavuus ole rikos,joten mitä
väliä sillä mitä se muualla on tai ei ole.

Käyttäjän mannagryn kuva

hyvin likellä liikutaan uskomushoitojen markkinoinnissa mielenterveyshäiriöistä kärsiville tässä yhteydessä, eheytysseminaareja ja muita palveluita voi erehtyä pitämään virallisina terapiapalveluina.

vertaistuki ja muu lähimmäisen rakkauteen perustuva työ on toki merkittävää toimintaa täydentämään resurssipulasssa painiskelevaa julkisen sektorin mielenterveystointa. indoktrinaatiota ja synnintunnolla pelottelua/uhkailua ei pidä silti suvaittaman.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Oikeaa ja väärää ja vääryyden palkkaa Raamatun mukaan ei saa siis mielestäsi sanoa ihmisille. Sillä jos ihminen huomaa Raamatun sanan mukaan olevansa syntinen niin sellainen on ihmisen pelottelua? Ihmistä joka on Jumalan sanan mukaan kulkemassa kohti tuhoa ei saa siis varoittaa siitä ettei ihminen pelästy.

Toisinsanoen sanot nyt tuossa kommentissasi ettei Jumalan tahdon kertomista saa suvaita ihmisille. Tiedätkös kuka on kanssasi täysin samaa mieltä asiasta?

Käyttäjän mannagryn kuva

veikkaan sielun vihollista.

minä en kylläkään edelleenkään koe tarvetta uskoa ylimaallisiin olentoihin, jumalan voi käsittää aivan hyvin vaikkapa johdatukseksi tai kosmiseksi voimaksi niin halutessaan. seksuaalisuus eri ilmiasuissaan on siis johdatuksen tulosta ja itsessään "jumalan" tahdon mukaista, ei siitä tarvitse eheytyä tai normalisoitua mihinkään suuntaan ollakseen kelvollinen.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Oikein ja uusi kommenttisi myöskin vahvistaa asian. Sielunvihollinen haluaa kieltää Jumalan ja asettaa jonkin muun ihmiselle Jumalaksi tehden näin ihmisestä epäjumalan palvojan. Kun ihminen hylkää uskon Jumalaan ja alkaa palvomaan jotain luotua epäjumalana niin silloin ihminen myöskin helposti eksyy toteuttamaan sielunvihollisen tahtoa seksuaali elämässäänkin eli vaihtaa luonnollisen yhteyden luonnottomaan. Juuri näinhän näemme tapahtuvan ja tästä todistavat mm puheenvuoron ihmiset.

Näemme Raamatun sanan käyvän toteen kun ihmiset jotka kieltävät Raamatun Jumalan ja antavat Hänen kunniansa luodulle puollustavat homoutta sillä niin Raamattu ilmoittaa tapahtuvan.

Room.1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

Olen jonkin aikaa miettinyt oman blogin kirjoittamisesta tästä homoudesta.
Mitä se itseasiassa on millaista,miten "erilaista" tämä homous oikeastaan
on.Kun yhdeksän kymmenestä väittämästä homoudesta on vääriä niin pitäiskö
kertoa? Kannattaisko? Asiaa olis useampaankin kirjoitukseen.

Käyttäjän Kira kuva

Kirjoita. Hämmästyttävän paljon on täysin älyttömiä stereotypioita ja harhaluuloja.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Mitä jos menisi terveyskeskuslääkärille ja sanoisi, että minua vaivaa F66.10... Mahtaisiko osata auttaa?

Tuo lista oli kummallinen. Onko tuollainen nykypäivää?

Mitä tämäkin tarkoittaa: "F66.9 Määrittämätön psykoseksuaalisen kehityksen häiriö"

- Numero on osattu antaa, mutta ei määritelmää? Mitä ihmettä?

Käyttäjän mannagryn kuva

näyttää olevan ajantasainen luokitus. tuo itseä häiritsevä heteroseksuaalisuus, biseksuaalisuus tai muu määrittelemätön suuntautuneisuus ovat uusia tarkennoksia sitten viime näkemäni.

muu määrittelemätön häiriö-diagnoosi antaa psykiatrille vapaat kädet tulkita potilaan kertomuksia/epikriisiä ja tavallaan vapauttaa myös vastuusta. muissakin mielenterveyden häiriötiloissa ja varsinaisissa mielisairauksissa on rajatilaisille potilaille oma tarkentamaton luokkansa, kuten "psykoosipiirteinen persoonallisuus", jolla ei varsinaisesti ole psykoosia, mutta jonka käytös voi sellaista olettaa.

mielenterveysdiagnoosit ovat hiukan epämääräisiä näköjään ja osa muistuttaa epämääräisyydessään vanhaa neuvostoliittoa, jossa suosittu diagnoosi toisinajattelijoille oli "piilevä skitsofrenia". se tuli ilmi lähinnä pitkän sairaalahoitojakson yhteydessä vahvoilla lääkkeillä:)

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

"mielenterveysdiagnoosit ovat hiukan epämääräisiä näköjään ja osa muistuttaa epämääräisyydessään vanhaa neuvostoliittoa, jossa suosittu diagnoosi toisinajattelijoille oli "piilevä skitsofrenia"."

Monet jumalan kieltäjät diagnosoivat tänäkin päivänä Raamattuun uskovia (toisinajattelijoita kuin he) tuolla vanhan neuvostoliiton diagnoosilla.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Jumalien kieltäjistä en tiedä, mutta muutoin tuo diagnoosi saattaisi olla kohdillaan.

Käyttäjän mannagryn kuva

kieltämättä melko jyrkkiä mielipiteitä on esitetty. aihe on hitusen arkaluonteinen, -identiteetti ja sen rakentuminen käsitetään lähinnä oman sosiaalistumisprosessin kautta samaistumalla, siten siitä tehdään myös yleispätevä- , ja helposti väärinymmärrettävä.

Käyttäjän Kira kuva

Eheytysterapiat tulee kieltää ja rangaistukset asettaa niin, että ne tehoavat myös niitä yleensä pyörittäviin äärilaidan uskovaisiin. Amatööripuoskarointi on äärimmäisen vaarallista.

F66.1 itseä häiritsevä sukupuolinen suuntautuminen on ammattilaisten heiniä, hengellisillä "terapioilla" ei ole tälle alueelle mitääm asiaa.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Mitään oikeaa tieteellistä todistetta siitä onko homous geeneissä ei ole. Homoudesta eheytyneet ihmiset todistavat että uskoontulo muuttaa suuntautumisen homosta heteroksi.

Nämä ihmiset ovat siis oikeita biologisia todisteita että muutos on mahdollinen niille jotka ovat muutosta halunneet. He ovat avun löytäneet nimenomaan Jumalan sanan kautta. Todellista suvaitsemattomuutta olisikin estää se etteivät ihmiset saisi hakea ongelmiinsa apu sellaisesta suunnasta jonka on todistettu toimivan.

Kiran kommentti on todella suvaitsematon sillä haluat koittaa evätä ihmisiltä jotka haluavat hengellistä hoitoa seksuaalisuuteensa sen pois. Kiellät täysin toisenlaisen näkemyksen ja avun asiaan.

Miksi jotkut puheenvuoron keskustelijat haluavat riistää todella kiivaasti ihmisiltä vapaaehtoisen eli omasta tahdosta tapahtuvat "eheytyshoidot"..

Jos joku ihminen haluaa omasta tahdostaan mennä sellaiseen hoitoon niin miksi se tulisi koittaa estää? Miksi sellaista ei suvaita?

Minun periaatteeni on sellainen ettei ketään saa väkisten pakoittaa mihinkään. Jos joku haluaa eheytyshoitoa homoudesta niin ei häntä saisi estää sellaiseen menemästä samoin jos joku hetero haluaa alkaa homoksi niin ei kukaan toinen ihminen voi kieltää ryhtymästä homoksi. Nyt näyttäisi siltä että homouden kannattajat haluaisivat väkisten pakoittaa ihmisen olemaan ja pysymään homona.

Mitä suvaitsevaisuutta se sellainen on? Homouden kannattajat ovatkin omineet käsitteen suvaitsevaisuus täysin itselleen ja he eivät suvaitse toisenlaisia näkemyksia ja puheenvuoron kirjoitukset ovat siitä todisteena.

Oman kannan ja näkemyksen voi tuoda esille sanomalla mutta ei ketään saa väkisten estää. Tässä mielessä täällä puheenvuorossakin homouden kannattajat näyttävät olevan niitä oikeita todellisia suvaitsemattomia jotka eivät halua suvaita ihmisille vapautta tehdä sitä mitä itse haluaa.

Käyttäjän MikkoAhola kuva

1. Psykoterapeuttista hoitoa on pidetty tärkeänä nuorille homoseksuaaleille ja lesboille, koska vallalla on ollut yleinen käsitys siitä, että homonuoret ja lapset tekevät tavallista useammin itsemurhia. Tämä yleinen käsitys on kuitenkin kyseenalaistettu, eikä asiasta ole varmuutta.

Vaikka asiasta ei ole varmuutta, niin olisi kuitenkin perusteltua ohjata homonuori psykoterapiaan, jos hän kokee oman seksuaalisuutensa ahdistavana, sillä itsemurhien ehkäisy on aina ensiarvoisen tärkeää.

2. Uskonnolliset järjestöt käyttävät termiä hoito tai terepia väärin, jos ne puhuvat eheytysterapiasta tai eheytyshoidosta. Oikea termi olisi eheyttävä kurinpalautus, sillä tämä eheytyshoito perustuu ihmisen voimakkaaseen syyllistämiseen synnintunnon avulla. On myös väitetty, että eheytyshoitoon liittyy erittäi korkea itsemurhien määrän kasvu, mutta tämänkin väitteet todellisuuspohja on epävarma.

On myös huomattava, että uskonnolliset järjestöt pyrkivät kieltämään myös muita seksuaalisuuden muotoja, kuin homoseksuaalisuutta. He voimakkaasti ajavat näkemystä, jonka mukaan sinkut eivät saisi harjoittaa seksiä, ja että seksi on palkkio siitä, että solmii parisuhteen. Eli, ihmisen pitäisi elää selibaatissa, jos hän on sinkku, ja jos haluaa seksiä elämäänsä, niin se toteutuu vain sen ehdon kautta, että löytää itselleen puolison.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Olet väärässä sillä eheytyshoito ei perustu voimakkaaseen syyllistämiseen jos se perustuu Raamattuun. Synnissä elävälle tulee kertoa Jumalan sanan totuus siitä mikä on oikein ja väärin. Sekin tulee kertoa että Jeesus tuli pelastamaan syntisiä Jumalan lapseuteen. Usko eli rakkaus Jeesukseen ei synny syyllistämisen kautta vaikka totuus oikeasta ja väärästä pitää tietenkin sanoa mutta Jumalan hyvyys vetää ihmisen parannukseen. Synnissä elävälle tuleekin julistaa Jumalan rakkaudesta syntisiä ihmisiä kohtaan.

Eheyttäjän joka toimii Jumalan sanan mukaan ei tule väkisten pakoittaa ihmistä mihinkään sillä Jumala on se joka pelastaa ja muuttaa ihmisen sanansa kuulemisen kautta. Raamattu antaakin selvät ohjeet miten toimia.

2.Tim.2:24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
2:25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
2:26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.

(Biblia: Hiljaisuudessa nuhtelevaisen vastahakoisia; jos Jumala heille joskus antais parannuksen totuutta ymmärtämään,. Ja he jälleen katuisivat ja perkeleen paulasta pääsisivät, jolta he hänen tahtonsa jälkeen vangitut ovat.)

Herran palvelijan tulee olla lempeä kaikkia kohtaan ja sävyisästä nuhdella vastahakoisia totuudelle eli ei pakoittaen ja väärin syyllistäen sillä mielenmuutos parannukseen ei ole ihmisen vaan Jumalan teko. Sillä Jumalan rakkaus muuttaa ihmisen ja antaa mielenmuutoksen parannukseen. Se on Jumalan teko ei ihmisen. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.

Mikael,

Joka kerta,kun lähimmäistäsi sanot syntiseksi sinä syyllistät,siis nimenomaan syyllistät,riippumatta onko aihetta tai ei.Teillä uskovilla
on yksi ja ainoa diagnoosi moneen asiaan ja se on tämä synti.Te jotkut,kuten sinä itse saarnaatte synnintuntoa ympärillenne joka käänteessä
huomaamatta,että samalla siinä saarnatessanne syyllistytte syntiin ja jumalanne sanan vasaisiin puheisiin tai kirjoituksiin lähes koko ajan.
Tällainen junttaaminen mitä sinä muutaman muun ohella täällä puheenvuorossa
harrastat...raamatun lausetta toisensa jälkeen,lempeästi toki,on mielen manipulointia eli aivopesua.Sinulla on oikeus uskoa miten haluat.
Sinä voit jos ja kun niin tunnet harjoittaa uskoasi samoin tuntevien kanssa,mutta sinulla ei ole oikeutta ryhtyä niin ylimieliseksi kanssaihmisiäsi kohtaan,että alat opettaa toisia elämään ja etenkin silloin,
kun toinen elää hyvin ja oikein ilman sinun tapojasi tai sinun uskoasi.
Sinä tiedät omasta mielestäsi homouden synniksi ja itse homoudesta et kuitenkaan tiedä tai ymmärrä mitään..vai tiedätkö...ehkä monen suureen
ääneen synnistä huutavan tavoin...käyt sisälläsi taistelua tästä asiasta
josta me monet muut olemme jo selvinneet?
Kolme raamatunlausetta,jotka olet mietintäsi tueksi tuohon laittanut jumalasi sanana käsittää moraaliopillisen ohjeen joka on yleisessä käytössä uskonnotomillakin.Kun selkeiästi näkee toisen tekevän väärin
asiasta pitää puhua.Ennaltaehkäisevää oppia saamme kasvatuksen muodossa
eripuolilta jo lapsuudesta saakka ja sitä tulee lisää koko ajan läpi elämän.Jotain saatamme oppia ja huomata ihan itsekkin jne.Ei näissä mitään
uskontoon liittyvää ole ei tarvita välttämättä jumalaa tai Jeesusta.
Miksi jotkut tarvitsevat,siinämäärin,että jumala tai Jeesus on tungettava
joka paikkaan,se on hyvä kysymys.Tunnen toki uskovia,tavallisia ja vähän tavattomimpiakin,jotka uskovat hiljaa tykönänsä elävät,kuten muutkin,eivät
lyö joka käänteessa raamatun lauseella päähän,eivät syytä synnistä,tekevät
henkistä tai konkreettista hyvää myös lähimmäisilleen.Ovat ihmisiä toisten joukossa ei itsensä korostajia,pylväspyhimyksiä yli kaikkien muiden,tai jopa jotkut yli sen jumalansakin.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

"Te jotkut,kuten sinä itse saarnaatte synnintuntoa ympärillenne joka käänteessä huomaamatta,että samalla siinä saarnatessanne syyllistytte syntiin ja jumalanne sanan vasaisiin puheisiin tai kirjoituksiin lähes koko ajan."

Nyt sinä Hannu annat väärän todistuksen minusta. Jeesus nimenomaan lähetti opetuslapsensa eli kristityt julistamaan Hänen (koko Raamattu) sanaa ihmisille ja silloin kristityn tulee julistaa Jumalan sanan totuutta myös homoudesta. Jumalan sana tuomitsee homouden synniksi sillä se on syntiä Jumalan edessä. Kristitty ei tuomitse homoa vaan sanoo kuka tuomitsee ja mistä. Jumala tulee tuomitsemaan synnin.

Koska Jumala tulee tuomitsemaan synnin on lähimmäisen joka synnissä elää varoittaminen rakkautta lähimmäistä kohtaan jotta hän voisi kääntyä tieltään joka johtaa tuhoon. saatana on se joka ei halua että lähimmäistä varoitetaan synnistä ja sen palkasta koska saatana haluaa tuhota kaikki synnin kautta.

Siksi lähimmäisen synnissä elämisen tukeminen ja kannattaminen on lähimmäisen vihaamista ja saatanan tahdon kannattamista. Jos hyväksymme ja kannatamme lähimmäistemme synnissä elämistä on se sama asia kuin osallistua lähimmäisen tuhoamiseen.

Hes.3:18 Jos minä (Herra) sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
3:19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.

Käyttäjän mannagryn kuva

tästä kommentista saat yhden suosituspisteen.

Mikko,

1. Nuorten ja erityisesti vielä kehitysvaiheessa olevan nuoren tukeminen
terapialla voi olla paikallaan,mutta linjaushan ei ole se,että pyritään muuttamaan toinen toiseksi tai päinvastoin.Ajatus lienee se,että olet riittävä just sellaisena,kuin olet.Ei tarvi muuttua miksikään...ainoastaan
vahvistaa ymmärrystään omasta itsestään.

2. Uskonnolliset järjestöt,kirkot ja etenkin muut järjestöt = lahkot perustavat toimintansa suurelta osin,mikä enemmän,mikä vähemmän vääryyteen
ei pelkästään vääriin käsitteisiin.Mitä tuossa sanot on totisinta totta,
Yksikin näistä kuvioista lähtevä itsemurha on liikaa.Kun ihminen on siinä pisteessä,että lähtee apua etsimään on masennuksen määrä megalomaanin,.
Yksi synnillä syyllistäminen,kun jumalasta tulee viimeinen vaihtoehto ja
perkeleellä pelottelu heittää ihmisen uskomattoman helposti itsetuhoon.

Ihmiseläimenhän ei pitäisi tarvita seksiä mihinkään muuhun,kuin toimitukseen,että uros saa siemenensä paikasta A paikkaan B eli naaraan
emättimeen ja sieltä kohtuun.Se ei ole syntiä,mutta kaikki muuhan sitä
sitten pitäisikin olla.Jos sen puolisonkin kanssa vehtaillaan ihan huvikseen niin syntiähän sekin.Kaiken maailman variatsuuneista en viitsi edes puhua,Puhumattakaan siitä,että keskenään lisääntymiskyvyttömilläkin
mokoma halu ja kiinnostus on.Esiaviolliset seksisuhteet ei juuri paljoa
puhuta.Toki roomalaiskatolisia ja islamilaisetkin,mutta käytännössä juttu
onkin toinen.Ja mitä homouteen tulee,niin maittaa se näissäkin piireissä näköjään ihan hyvin.

kylläpä olet suvaitsematon. Jos henkilö haluaa VAPAAEHTOISESTI muuttaa/muuttaa seksuaalisen suuntautumisen homosta heteroksi, niin mitä väärää siitä on.
Tuskin suutut siitäkään, että henkilö muuttaa seksuaalisen suuntautumisen heterosta homoksi.
Mikä siinä on, että jos heteroseksuaalisessa suhteessa oleva eroaa ja menee yhteen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, media on aivan lääpällään ja tekee isoja juttuja asiasta.

Kun juttu tapahtuu toisinpäin, henkilö saa melkein pelätä henkensä puolesta, häntä ei suvaita ollenkaan.

Sitten vielä yksi asia.
Jos henkilö ei halua muuttaa seksuaalista suuntautumista homosta heteroksi, häntä ei pidä pakottaa siihen, mutta jos hän haluaa vapaaehtoisesti muuttua homosta heteroksi, niin kyllä sitä pitää suvaita, varsinkin jos sama suvaitaan toisinpäin!

Tästä voit lukea, että mistään pakottamisesta ei ole kyse!
http://kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Jarvenpaa2009/78dfcf_JRVENP_LAPP...

Toisin kuin media väittää, homous ei ole synnynnäistä:
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/02/myytti-homouden-synnynnaisyyde...

”Läpimurtoa homoseksuaalisuuden tieteellisessä selittämisessä ei ole edelleenkään tapahtunut. Viime vuosina julkaistut alkuperätutkimukset ja katsaukset viittaavat päinvastoin siihen, että sukupuolisen suuntauksen biologisessa selittämisessä on ajauduttu innostuksesta näivettymiseen… Luonnontieteellä höystetty essentialismi, jonka tehtävänä on etsiä homoseksuaalisuuden selitys tai konkreettinen ydin, sopii modernien homoseksuaaliyhteisöjen tasa-arvopyrkimyksiin… Kylmästi on todettava, että homoseksuaalisuutta biologisoivat tutkimukset ovat yllättävän usein väärennöksiä… Periytyvyyteen uskovien päättelyketjussa on suuria teoreettisia aukkoja. Mahdollisuuksia on niin paljon, että homogeenistä puhuminen on pelkkää tieteisuskoa.

Ei ole näyttöä siitä, että homous olisi fysiologisiin ominaisuuksiin rinnastettava geneettinen ilmiö.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Onko sinulle tullut mieleen miksi joku haluaisi muuttaa seksuaalista suuntautumistaan? Olisikohan syynä ympäristö ja uskovaiset fundamentalistit ja yhä edelleen valitettavan paljon esiintyvä syrjintä niin työmarkkinoilla kuin esimerkiksi joissain raamattuvyöhykkeillä?

Homouden syytä ei todellakaan tänäkään päivänä tiedetä täsmällisesti.
olettamuksien varassahan tämä on.Tutkimuksia tehdään kokoajan uusiakin.
Sitä päivää tässä odotetaan,että voitaisiin todeta, tästä se nyt sitten johtuu.Sen jälkeenkin toki ollaan marginaalinen poikkeusryhmä,mutta olettaa
sopii,että sen tiedon jälkeen olisimme ihmisiä,kuten muutkin.Ei puhuttais enää synnistä eikä omasta valinnasta.

Käyttäjän mannagryn kuva

periaatteessa aikuinen henkilö vapaasta tahdostaan saa hakea tukea omalle identiteetin muutosprosessilleen, mutta nämä eheytyshoitojen nimellä kulkevat seminaarit, yksilöterapiat tvs.. voivat markkinointikanaviensa kautta saada asiakkaikseen alaikäisiä ( lapsia ) tai selvästi jostain syystä mielenterveyshäiriöstä kärsiviä aikuisia, jotka herkässä mielentilassa ovat alttiita manipuloinnille ja johdatteluille.

ja edelleen, seksuaali-identiteetin häiriön ( itseä häiritsevän sukupuolisen suuntautuneisuuden ) toteaminen vaatii valviran hyväksymän terveydenhuollon ammattilaisen tekemää diagnoosia. esimerkiksi aslan-yhdistyksellä ei tähän tietääkseni ole valmiuksia.

homogeeniä tuskin löydetään, mutta sikiöaikaisen testosteroniryöpyn määrän ja ajoituksen tiedetään vaikuttavan sikiön kehitykseen yksilöllisesti. samoin aivokartoituksissa on havaittu homoseksuaaleilla erilaista verkottumista cis-sukupuolisiin verrattuna. kinseyn janalla tosiaan kasaantuma kertyy heteroseksuaaliin päähän, mutta liukumavälillä hajonta on suurta ja on muistettava toki sekin, että yksilö omassa sosiaalisessa kasvussaan voi myös kehittyä aivan eri suuntaan, mihin hän on alunperin identifikoitunut esimerkiksi voimakkaiden lapsuudenaikaisten ympäristötekijöiden seurauksena. siinä mielessä muuttuminen hallitusti ja tiedostaen on tosiaan ymmärrettävää, mutta muutosprosessissa tukena toimivien tulisi myös toimia vastuullisesti.

Olen muuten toiminut psykiatrina yli 20 vuotta, enkä koskaan ole tavannut yhtäkään potilasta, joka olisi kärsinyt seksuaalisesta suuntautumisestaan, saati halunnut sitä muuttaa, lukuun ottamatta pedofiilejä.

Ammattitaitoinen psykoterapeutti ei pyynnöstäkään yritä muuttaa kenenkään seksuaalista suuntautumista - ei hoitovastuuta voi potilaalle siirtää. Ei kirurgikaan amputoi tervettä jalkaa, vaikka joku sitä pyytäisi ja selittäisi haluavansa syntejään siten sovittaa.

Minulle on psykoterapeuttikoulutuksessa opetettu, että sellainen psykoterapeutti, joka pitää homoseksuaalisuutta syntinä, ei saa homoseksuaaleja lainkaan hoitaa, vaikkei seksuaalsita suuntautumista yrittäisikään muuttaa. Sellaisen terapeutin on ohjattava homoseksuaaliset potilaat muualle.

Käyttäjän mannagryn kuva

harvinaista taitaa nykyaikana ollakin, että joku nuori tai nuori aikuinen olisi häiritsevässä määrin seksuaali-identiteettikriisissä, ainoastaan eheyttämishoitojen yhteydessä näitä mallikappaleita näyttäisi esiintyvän.
johtuuko sitten tuo identiteettiongelmaisuus/muutoshalukkuus yksinomaan asiayhteydestä ( seurakunnan aktiivijäsenyys ja raamatullinen painostus, synnintunto ) ja lähiympäristön vaatimuksista?

psykoterapiaan kaiketi hakeudutaan melko myöhäisessä vaiheessa, lopen ahdistuneena tai masentuneena, jolloin muukin toimintakyky on hiipunut. psykiatrille tai psykoterapeutille ei siis välttämättä näy taustalle jääneet persoonanallisuustekijät ja niiden häiriöt eikä potilas välttämättä hoksaa niitä tuoda julki.

Tässä asiassa on varsin olennaista, onko homous sairaus vai ei, siinä mielessä, että voivat terveydenhuollon ammattilaisiksi rekisteröidyt monopolisoida kaiken asista puhumisenkin (ainakin rahasta) itselleen vai eivät.

Kyllä hekin mielellään momopolisoivat vaikka sijoitusneuvonnankin itselleen ja kiinteitövälityksen (ettei ole hometaloja ym.), jos sellaiseen löysin perustein suostutaan, niin tärkeääkuin onkin, että heille monopolisoidaan sellaiset työt, jotka vain heille kuuluvat.

Mitä tuohon vapaaehtoisuuteen tulee,niin sehän on kaiken A ja O.
Se vaan ei läheskään aina toteudu.

Onko "seksuaalinen toimintahäiriö" muka automaattisesti SAIRAUS?

http://mielenterveys.info/ongelma_seksuaaliset.html

SEKSUAALISEN TOIMINTAHÄIRIÖN OIREITA: (... kesken ...)

- eläinten seksuaalinen hyväksikäyttö
- ennenaikainen siemensyöksy
- kiihottumisongelmia
- kyvyttömyys saavuttaa tai ylläpitää erektiota
- lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
- orgasmin saamisongelmia
- seksuaalinen haluttomuus
- seksuaalinen masokismi
- seksuaalinen paljastelu
- seksuaalinen sadismi
- seksuaalinen tirkistelyn tarve
- sukupuolinen vastenmielisyys
- yhdyntäkivut "

Onhan sitä kaikenlaisia vain "huonoja tapojakin" (kuten vaikka tupakointi) joista voi yrittää päästä eroon?

Teenkö minä "rikoksen" jos neuvon jollekulle tehokkaita menetelmiä päästä tupakasta eroon, eikä minulla ole mitään sellaista hoitoalan tutkintoa, joka mitenkään liittyisi asiaan?

Käyttäjän mannagryn kuva

tila luokitellaan vähintään dysfunktioksi silloin, kun se selvästi häiritsee, rajoittaa ja hallitsee ihmisen jokapäiväistä elämää ja häiriötilan lieventäminen tai poistaminen edistää terveyttä.

psykiatrian puolella häiriöt ja varsinaiset mielisairaudet on eroteltu selkeästi, mielisairauden ( psykoosien ) taustalla on lääketieteellisesti todennettava välittäjäaineongelma ja dysfunktion taustalla enemmistönä ovat persoonallisuuden kehityksen häiriintyminen tai trauma.

itse asiassa, itseoppinut hypnoosin taitaja ei saa enää antaa tupakastavieroitukseen hypnoositerapiaa. muuten voi toki jutella ja kannustaa lopettamaan vaikka sitten maksua vastaankin. näidenkään hoitojen markkinointi ei kuitenkaan saa olla epäeettistä tai katteetonta.

Tyyne rouva,

Kunnioitusta ensin hiukkasen,kas kun me muut emme tätä hokanneet.Näinhän
se onkin tämä toimintahäiriö asia.Tässä valossa ei oikein voi sitten
homoutta toimintahäiriöksi sanoa tai sitten se heterouskin on "toimintahäiriö" kas kun nämä asiat sopii molempiin suuntauksiin.Eihän sitä
neuvomista kukaan kiellä,jos sinulla sellainen on.Sen vaan täytyis olla
hyvä,oikea ja toimiva.Etkä sinä voi oikeastaan muuta,kuin antaa neuvo.
Jos syyllistät,painostat,aivopeset,jos teet sen oman uskonsuuntasi tai
uskonkiihkosi kautta silloin et saa sanoa sanaakaan.Kun puhun uskonsuunnasta
ja kiihkosta en tarkoita sinua,koska en tiedä suhteestasi tällaisiin mitään.
Kyllähän meistä tietysti jokainen antaisi hyviä neuvoja toisille,mutta on asioita joissa pitäisi itsekunkin osata olla ihan hiljaa.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Aslanissa (jos sitä tarkoitat blogissasi) ymmärtääkseni työskentelee ihan asiaan koulutettuja ihmisiä/terapeutteja, ei mitään puoskareita..

P.S Nuorisojärjestöissä, joille Arhinmäki ei myöntänyt enää tukeaan, ei näitä eheytyshoitoja tehdä, kyse on tavallisesta nuorisotyöstä. Anni-kampanjassa oli kyse arvomaailman esiintuomisesta ei eheytyshoitojen mainostamisista.

Ammattitaitoinen psykoterapeutti ei missään olosuhteissa yritä muuttaa potilaan seksuaalista suuntautumista. Se on nimenomaan puoskarointia.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

http://kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Jarvenpaa2009/78dfcf_JRVENP_LAPP...

Ote yllämainitusta opinnäytetyöstä:
"Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimuksessa kävi ilmi, että seksuaalinen
eheytyminen homoseksuaalista heteroseksuaaliksi on mahdollista. Tällaisen
eheytymisen edellytyksenä on, että itse haluaa eheytymistä. Kuitenkaan kenellekään ei
voida luvata, että hän eheytyisi. Epäselväksi jää, mitkä asiat vaikuttavat siihen, onnistuuko
eheytyminen vai ei. Tutkimuksessa käytetyn aineiston pohjalta ei löytynyt sellaisia
asioita, jotka osoittaisivat eheytymisen olevan vahingollista. Haastateltavilla eheytyminen
oli tuonut monenlaisia positiivisia muutoksia elämään."

Esim. Aslanissa ohjataan SETA:an jos henkilö ei itse halua muuttaa seksuaalista suuntautumistaan, tekeekö SETA niin, jos ihminen haluaa? Suvaitsevaisuutta pyytäisin, jos todella haluamme auttaa homoseksuaaleja, kun molemmat ovat varmasti yhtä mieltä siitä, ettei homoseksuaalina eläminen ole helppoa. Mielestäni Aslanille kuuluisi yhtäläinen tuki kuten SETA:llekin.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Papeiksikin koulutetaan, mutta ei se jumalista totta tee.

Käyttäjän mannagryn kuva

en epäile, etteikö aslanin työntekijät olisi sinänsä päteviä, mutta tuo ideologia järjestön ytimessä vaikuttaa hämärältä tai ainakin yksisuuntaiselta. miksei nuoria tai nuoria aikuisia voi tukea omassa kasvussaan ilman "eheyttämistä"? pelkästään tuo yksisuuntaisuus ( heteronormatiivisuuden paine ) ja sen markkinointi siis aiheuttavat aiheellista huolestumista.

arhinmäen tukipolitiikastahan käytiin jo keskustelut, mielestäni hän ei syyllistynyt yhdenvertaisuuden loukkaamiseen jättäessään 2 kristillistä järjestöä tuetta, koska hän ei samaan aikaan suosinut muita järjestöjä näiden __kustannuksella__. lisäksihän jo todettiin, että kristillistä arvomaailmaa edustavia ärjestöjä oli tuen saajissa yllin kyllin. punainen ristikin voidaan laskea sen historiallisen taustan vuoksi vähintään kristillisyyden läpi suodattuneeksi humanistiseksi järjestöksi.

moni puhtaasti harrastuksen ympärille keskittyvä järjestö lienee myös jäänyt tuetta.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Arhinmäen päätöksessä on kyse periaatteesta, minkälaista esimerkkiä hän antaa siinä, että päätöksiensä perusteluissa ei hyväksy sitä, että järjestöt ovat osallistuneet Älä alistu-kampanjaan, hän antaa signaalin, ettei tällainen ajattelu homoseksuaalisuudesta (sukupuolineutraalin avioliiton vastustaminen) olisi yhteiskunnassamme sallittua. Siitä on kyse. Lisäksi valtion tuen tulisi olla pitkäjänteistä, eikä yhtäkkiä lopettaa toimintaa, johon moni työntekijä on sitoutunut ja nuori osallistunut toimintaan. Moni nuori nyt pettyy, kun toiminta kapenee ja täytyy huomioida, että Arhinmäki varmaan tuoreena isänä ymmärtää, että jos tämän päätöksen takia lähdetään irtisanomaan ihmisiä, mitä se voi aiheuttaa esim. perheellisille ihmisille, hän kun on ymmärtääkseni puhunut työttömien puolesta. Mutta tärkein tässä kuitenkin on se signaali, mitä hän välittää. Onko kristinuskomme käsitys enää hyväksyttävää homoseksuaalisuudesta, kun kirkossakin on painetta sen muuttamiseksi? Kuinka meitä "vanhoillisia" uskovaisia kohdellaan? Olemmeko enää hyväksyttyjä? Onko meillä enää mielipiteen vapautta? Tapahtuuko kohta Suomessa seuraavaa (linkin juttu)
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/03/englanti-kristitty-pariskunta-...

Vapaassa yhteiskunnassa on tietenkin sallittava uskonnollisille yhteisöille opillinen vapaus, mutta yhteiskunnan tehtävänä on myös suojella esim. murrosikäisiä nuoria seksuaalisuuden demonisoinnilta. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole tukea ihmisvihamielisiä tahoja.

Käyttäjän mannagryn kuva

mielestäni arhinmäki on kuitenkin toiminut tasapuolisesti jakaessaan niukkuutta, nuorisotyötä tekevien järjestöjen avustuksia on leikattu kokonaisuudessaan jopa 10 miljoonalla eurolla edellisistä vuosista!!!1

brittiläisen tuomioistuimen päätös perustuu laintulkintaan, avioparin arvomaailma ja luultavasti kasvatusmenetelmät on koettu liian rajoittaviksi. ehkä tämä aviopari itse olisi jonkinlaisen eheyttämisen tarpeessa?

heteronormatiivisuuden purkaminen ei ihan kivutonta liene ja toki myös konservatiivisille tulee suoda mahdollisuus toimia omien arvojensa mukaan. lasten etu menee kuitenkin muodollisten arvojen edelle, jos arvomaailmat eroavat tyystin.

Kukaan ei halua muuttaa seksuaalista suuntautumistaan ilman ulkoista painostusta, joten seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen ei ole mitään syytä.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Onko suvaitsevaisuutta olettaa, että asia on näin? Mistä sinä tiedät, mitä kaikki homoseksuaalit ajattelevat, saavatko he edes ajatella enää niin kuin kokevat?

Miten ihmseessä kukaan voisi kokea oman seksuaalisuutensa kielteiseksi luonnostaan, ilman, että sitä käsitystä hänelle muiden taholta propagoidaan? Totta kai homoseksuaalisuuden sleittäminen luonnottomuudeksi ja synniksi, pahimmassa tapauksessa vielä helvetillä pelottelu herättävät ihmisissä ahdistusta, ja jos tällainen aivopesu menee perille, henkilö alkaa kokea oman luonnollisen seksuaalisuutensa kielteiseksi.

Silloin hän tarvitsee hoitoa ko. aivopesun aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi, ei seksuaalisen suuntautumisensa muuttamiseksi.

Etko koskaan itse pelkää vahingoittavasi ihmisiä selittäessäsi homoseksuaalisuuden synniksi?

Käyttäjän MariaRajakari kuva

"Etko koskaan itse pelkää vahingoittavasi ihmisiä selittäessäsi homoseksuaalisuuden synniksi?"

- Samaa voisi kysyä toistepäin..eikö joku ymmärrä vahingoittavansa ihmisiä puhumalla, että homoseksuaalisuus ei ole syntiä? Paitsi, ettei nyt puhuta synti-näkemyksistä, vai koetko itse niin, että homoseksuaalisuus on syntiä (?), vaan psykologisesta näkökulmasta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja