tietoiskunomainen kooste homofobiasta
usein kuulee sanottavan, että homofobiaa ei olisi lainkaan olemassa, vaan että koko ilmiö olisikin ainoastaan tasa-arvoisen avioliittolain taakse ryhmittyneen joukkion keksimä iskulause, jolla vastustajien mielipide saadaan tukahdutettua tai että homofobiaa ei ole olemassa siksi, että kansainvälinen sairausluokitusjärjestelmä ei nimenomaista fobiaa ole osannut nimetä erilliseksi sairaudeksi.
tällainen käänteinen strategia, jolla homoseksuaalien kohtaama syrjintä ja niiden mukaiset kokemukset pyritään haihduttamaan olemattomiin, ei kuitenkaan toimi kovinkaan vedenpitävästi, sillä homofobia itsenäisenä sairautena ja laajempana asennevammana on vahvasti dokumentoitu erinäisten tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen toimesta.
http://www.homofobia.fi/homofobia
kuten jo aikaisemmin todettiin, lääketieteellisen fobian tasoisena homokammoa esiintyy jonkin verran. tällöin henkilöllä voidaan otaksua olevan seksuaali-identiteettiin liittyvä persoonallisuushäiriö, joka ilmenee itseä tai/ja ympäristöä haittavassa muodossa ja sairaus itsessään aiheuttaa kohtuutonta kärsimystä ja rajoittaa muutenkin elämistä.
yhteisöllisenä ilmiönä homoseksuaalisuuden pelko ilmenee juurikin sellaisissa tapakäytänteissä ja normistoissa, joiden perustana on heteroseksuaalinen matriisi. pelikenttänä on tällöin siis yksiulotteinen ruudukko, kuten shakki- tai tammilaudalla ikään.
elävä elämä ei ole kuitenkaan ole shakkia tai jääkiekkoa, jonne kieltämättä sopivat yksinkertaiset ja jopa militantit " keep it simple, stupid " -strategiat voiton tavoitteluun, vaan elämisen mielekkyys koostuu huomattavasti nyanssimoiduimmista muodoista ja yksilöiden vapaan tahdon kunnioituksesta.
elämisen pelisäännöissä tulee olla joustavuutta ja tilaa luovuudelle.
niin???+
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ottamatta kantaa itse asiaan - matriisi on kaksiulotteinen taulukko, samoin kuin shakkilauta. Tässä on yksiulotteinen taulukko: 1, 2, 3, 4, a, g, r, u...
:)
Heikkinen se jaksaa...homofopia sairausluokitusta,ei edelleenkään ole olemassa.
Ei voi olla kysymys homofopiasta,jos ei hyväksy uutta avioliitto lakia.
Empatiaa tai antipatiaa voi tuntea em.lakia kohtaan. Mutta ne on luonnollisia tuntemuksia,eikä mitään sairauksia...vain suvaitsevaisto pystyy vääntämään asian sairaudeksi.
Voiko olla homo stupidus-fobia?
minulla on sellainen.
En ole heterona oikein koskaan ymmärtänyt miksi minun pitäisi inhota tai pelätä kuinka joku pariskunta paneskelee keskenään. Enkä varsinkaan sitä, että miksi sitä pitäisi kenenkään muunkaan kontrolloida mitenkään.
Homofobiaa -tai inhoa paremminkin- kulkku suorana huutavat miehet ovat itse hinttejä. Se ei liity homouteen mitenkään.
Niin Seppo
Asiasta on ihan tutkimus tietoa tieteellisesti. Eikä mitään satukirjaa tai noituutta, eikä magiaa.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8772014
Is homophobia associated with homosexual arousal? eli liityykkö homofobia homoseksuaaliseen kiihottumiseen? Tutkimustulos oli että penis jäykistyi homofobisillä myös homoerootisesta materiaalista; mutta he eivät kykene sitä hyväksymään kuten täällä aika moni mainostaa omaa piilohomouttaan sekä fobiaansa. Muun muassa tämä Erkki Latvala joka vikisee joka homokeskustelussa että homofobiaa ei ole kun hän ei sitä tunnusta. :) Huvittavaa että muka heteron pitää sitä joka välissä mainostaa. Sääliksikin käy. Oikean heteron ei tarvitse olla joka homokeskustelussa homojen kimpussa.
Eräs saarnamies on minusta epäilyttävä tässä suhteessa. Olkoot. Toivotaan että saa 'taivaassa' sitten metukkaa jos näin olisi.
Seppo
Jos on sairaaloisen kiinnostunut homojen asioista väitäen silti että ei ole homo, niin vähän vähemmälläkin logiikalla tulee siihen tulokseen että, jotain kummallista ja kiihottavaa tässä homoaiheessa on ja että asia on jollakin tavalla henkilökohtainen. Ei normi heteron tarvitse kirjoitella vähän väliä ja vuositolkulla homoista ja heidän synneistään yms. Epäilyttävää touhua saarnata vuodesta toiseen homouden kauheudesta. Siitä puhe mistä puute sanotaan :)
Olavi
Tarkoitin sairaalloisella kiinnostuksella siten että pitää olla homojen kimpussa ja vainota heitä. Se ei koske neutraalia tasokasta keskustelua jota sinä pidät yllä. Homofobia ei koskaan parane ainakaan sillä, että yhteistkunta antaa näiden homofobikoiden huutaa omaa pahaa oloaan täällä ja muuaalakin. Itse aikoinani kun olin nuori mies ja homous oli minulle ikävä yllätys, niin tunsin myös vihaa ja negaatiota homoja kohtaan. Tosin silloin käänsin kanavaa tv:stä kun jotain homouteen viittaavaakaan edes tuli. Mutta inho ja kiihottuminen samaan aikaan on tuttu tunne. Sen tähden yritän täällä näitä saarnamiehiä vähän hillitä ja antaa heille ajattelemisen aihettakin . Kyllä sinun kaltaista asiantuntevaa puhujaa kaivataan vaikka asia ei sinulle ole itselle kipeä. Et voi olla piilohomo tai homo kun sinun ei tarvitse yrittää käännyttää ketään pois homoudesta vaan voit keskustella siitä asiallisesti. Ei ketään voi myöskään käännyttää homoksi. Se vain ei onnistu.
Tuosta tuli mieleen, että homo stupidus-inhoa kulkku suorana huutelevana saatan olla itsekin stupidus. Hoh hopsanherska!
Tarkkaan ottaen Homo homini lupus est. Onneksi sentään sadomasokismi ei enää ole sairaus ;-).
http://www.kaleva.fi/jari/nayta/307564
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Taitaa olla joillakin kristofobia, kun saarnamiehet niin kiinnostavat. Varsin perverssiä.;)
Nämä uskovaiset saarnamiehet ovat kuin virustauti. Kun tämä hulluus iskee yksilöön niin se rupeaa levittämään tätä virusta vimmatusti. Se ei juuri muuta ajattele ja tee. Sellaisia ovat nämä uskossa seonneet saarnamiehet. Infektoituja vainhoilla saduilla ja tarinoilla.
:)
Kai mikä tahansa asia on sellainen että voi olla sairaaloinen pelko sitä kohtaan. Minusta ei ol homofobiaa jos vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia mutta jos siitä tulee sellainen elämän ja kuoleman kysymys mitä eräillä henkilöilä eikä mikään muu enää kiinnosta niin se on jo fobiaa. Itse olen sukupuolineutraaalia avioliittolakia vastaan mutta kyllä minua alkoi ärsyttää kun puolueessani tuntui kaikki energia menevän homoavioliittojen torjumiseen. Itse olen kommentoinut kieltämättä usein näitä juttuja koska seksuaalietiikka kiinnostaa minua.Ehkä se on sitten paha juttu olla kiinnostunut siitä. Omissa blogeissani olen kuitenkin lähinnä vain sivunnut aihetta. Yksi juttu on tietysti se että kaikki liittyy kaikkeen ja homokysymyskin on yhteydessä moneen muuhun asiaan. Lisäksi kysymys on siitä mielenkiintoinen että sillä on sekä kirkollinen että poliittnen puolensa. Homosuhteiden siunaamisen vastustaminen on kuitenkin yhteydessä sekularismin vastaiseen taisteluun. Todellinen viholliseni on sekularismi ei niinkään homot. Jos olisin piispa vihkisin kyllä homoja papeiksi mutta sekularisteja en koskaan
Olavi
Ihan oikeasti ihailen kykyäsi puhua analyyttisesti ja haluakin. Itse en valitettavasti jaksa olla kovin kiva , vaikka pitäisi ehkä. Mutta minua pistää vihaksi nämä satukirjoijen perusteella muiden oikeuksia loukkaavat ja muiden elämään puuttuvat järjenkäytön hylänneet idiootit jotka vain lukevat ristiriitaisia Raamatun lauseita ja valitsevat mieleisensä. Kirjasta joka on koottu erillistä mielikuvituksen tuottamasta tarinasta ja koottu yhdeksi kokonaisuudeksi kirkolliskokouksen päätöksellä noin vuonna 400 jälkeen Jeesuksen oletetun elämän ja kuoleman. Hyökkäävät asiattomasti yhden ihmisryhmän kimppuun ja enää eivät uskalla käydä yksinhuoltajien ja eronneiden joten nyt on kohteena homot. Huomenna kohteena lienee jotkut muut. Sadismi on sairautta ja sitä nämä uskaiset harrastavat ja välillä toki masokismiakin.
Mutta onhan heille kiva nauraa ja ajattella että missä järki ja missä toisen ihmisen kunnioitus uskossa joka muka vannoo lähimmäisen rakkauden nimeen. Naurettavaa ihmisen alistamista ja pilkaamista. Järjenvastaista! Ai niin, sehän on uskoa vain, ei ymmärrystä tai järkeä. Sokeaa uskoa magiaan ja mielikuvuksen tuotteisiin.
Panutaneli,
Millaisia sadisteja te ja puolueenne olettekaan? Suoraan saatanasta! Aikoinaan samalla innolla vastustitte homouden vankilatuomion purkamista, sairausluokituksen purkamista ja rekisteröityä parisuhdetta. Missä on lähimmäisen rakkaus ja mitä Jeesus opetti homoudesta? Ei mitään jos ette sattunut tietämään. No eihän se teillä tietämisestä ole kiinni, ette vain halua uskoa että Jeesus ei vihannut homoja kuten te. Tai no tämä tarinan Jeesus. En ole koskaan käsittänyt miten aikuiset ihmiset voivat uskoa sepitettyjä tarinoita kun heille on jonkin mielisairauden tai akaasiapuun kouren pureskelun takia tullut näkyjä yms. Jos tutkit tarkaan sitä Raamattuasi niin sehän on vain kertomuksia siitä mitä joku jäppinen on ollut mieltä ja tuntenut. Raamattu ei ole tarkoitettu nykyihmisille vaan 2000-3000 vuotta sitten elänelle Palestiinan paimentolaisille.
Puolueenne on sairas ja ihmisvihamielinen.
Jopas oli kommentit. Kauankohan siitä on kun puolueemme sitä vankilatuomioa vastusti. kymmenen vuotta vai kakikymmentä ei vaan taisi olla 40 vuotta. Yhtä hyvin voisimme ottaa esille vaikka sen kuinka kokoomus ajoi Suomeen kuningasvaltaa.Minä en vihaa ketään. Puolueesamme on tosin ehkä 8000 jäsentä joten en voi mennä takuuseen jokaisesta. Mutta myös kristillisdemokraatteihin kuuluu homoseksuaaleja joten vihaavatkohan he kenties itseään? Toivoisin että tässsä keskustelussa tajuttaisiin mikä ero on tuomita ihminen tai tuomita teot.Kyse on parisuhteesta ja teoista.Pidän homoseksuaalisia tekoja syntinä mutten pidä homoja ihmisinä yhtään itseäni huonompina.Presidentinvaaleissa äänestin Haavistoa joten taidankin perustaa pekka Haavistoa äänestäneiden "homofoobikkojen" seuran. Tämä kysymys on saanut liian suuren painoarvon puolin ja toisin. ainoa henkilökohtainen tuntemukseni on ettei tätä asiaa markkinoitaisi ihmisoikeuskysymyksenä koska se halventaa kaikkia sellaisia ihmisiä joiden oikeuksia on oikeasti loukattu. On syytä huomata ettei heteropareilakaan ole oikeutta rekisteröityyn parisuhteeseen. On mielenkiintoista kuinka Jussi Heino niin hyvin tietää mitä Jeesus ajatteli.Oma arvioni on ettei uskonnota riippumaton etiikka kestä järjellistä kritiikkiä. Tulevaisuudessa varmaan vahvimmat aatteet ovat Jumalan sanaan perustuva kristillinen tai muu etiikka ja antirealistinen ajattelu jonka mukaan oikea ja väärä on makuasia
Panutaneli
Vähentääkö se rikosta ja epäoikeudenmukaisuutta että vastustitte kriminalisoinin purkamista että siitä on kulunut aikaa? Argumentit ja perusta on sille aivan sama! Jos joku homoseksuaali kuuluu puolueeseenne niin hänellä lienee jotain vikaa itsetunnossa. Sehän on sama kuin olisi natsipuolueen jäsen vaikka on juutalainen.
Tuomita teot on käytännössä aivan sama kuin tuomita ihminen. Tämän homoristiretkenne pääpapitar eli Päivi Räsänen vaatii että homot jotka eivät kykene(mikä on luonnollista jos on homo, muuten olisi bi) pidättäytyvät toisen ihmisen läheisestä kontaktista ja seksuaalisuudesta. Jos se ei ole sadismia niin mikä on? MIkä oikeus teillä on vaatia homoja kieltämään itsensä? Tämä on juuri vain ja ainoastaa ihmisoikeus kysymys eli onko ihmisillä yhtäläinen oikeus avioliittoon ja perheeseen? Kerropa Panutaneli mitä Jeesus puhui homoista? :) Kyllä ymmärrän että se on teille äärettömän vaikeaa kun Jeesus ei sanonut sanaakaan homoista koska itse viihtyi pääasiassa mieseurassa ja hänhän tunnusti rakkauttaan opetuslapseen joka myöhemmin petti hänet.
Tulevaisuudessa ei uskota enää tarinoihin jotka ovat keksitty muinaisessa Palestiinassa paimentolaisheimolle joko akaasiapuun kuoren nauttimisen jälkeen saaduissa harhoissa tai muissa mieltä sekoittavissa tiloissa. Kuten skitsofrenia yms. Nykyisin nämä ihmiset hoidetaan asianmukaisesti psykiatrisessa sairaalassa. Ennen he toivat viestiä tuolta puolen kun ei ymmärretty että oli kysymys sairaudesta. Uskovaiset ovat kuin virustartunnan saaneita. Yrittävät vimmatusti levittää samaa tartuntaa muihin ja nauttivat siitä. Usko pakottaa nämä ihmiset käymään milloin kenenkin ihmisryhmän kimpuun vedoten magiaan ja satuihin. Ennen nämä ihmisryhmät olivat eronneita ja susipareja. Jumala on ihmisen keksimä satu johon epäloogiset ihmiset uskovat. Uskonto on vain uskoa ja kun tarpeeksi moni uskoo sokeasti niin mistä tahansa tulee ja tuli uskonto joka muka todistaa itseään. Olette halveksittavia sadisteja jotka vedoten satuihin käytte nyt homojen kimpuun ja yritätte estää heitä elämään normaalia elämää. Arvottomia olette!
Et selvästikään ymmärrä mistä on kysymys. Kukaan ei ole täydellinen. Kaikissa on jotain vikaa. Se että sanoo että toisessa on jotain vikaa ei tarkoita etteikö itsessä olisi vikaa. Hän jonka ainoa synti on homoseksuaalinen teko tulee kuulumaan pyhimysten joukkoon. Meidän kahhden välillä on se ero etten minä pidä ketään ihmistä arvottomana. En ketään ymmärrätkö. Eikä minule ole ollenkaan vaikeaa etteikö Jeesus puhunut homoista mitään. Homokysymys ei ole minule läheskään niin tärkeä kun mitä se sinule tuntuu olevan. Jännää myös että uskot itse ilmeisesti paholaiseen.
Heh, vai että jos on vain homo niin kuuluu pyhimysten joukkoon? Sinäkö sen päätät eikä vain ylipapitar Päivi Räsänen? Minä pidän sellaisia ihmisiä arvottomina jotka tuomitsevat erilaiset ihmiset heidän ominaisuuden perusteella. Aivan kuten ennen uskovaiset tuomitsivat mustat alempiarvoisiksi ja orjiksi. Orjiinhan Raamattu suhtautuu ylen positiivisesti. Miksi ette vaadi orjuutta takaisin? Arvottomuutesi tulee siitä että tuomitset erään ihmisryhmän omien tarkoitusperiesi mukaan syntiseksi asiassa johon hän ei voi vaikuttaa. Sinä ja varsinkin homoristiretken ylipapitar Päivi Räsänen vaaditte että homojen tulisi pidättäytyä tekemästä sitä mikä on heille oikein. JOs on bi niin silloin voi valita vain vastakkaista sukupuolta jne. Ethän sinäkään noudata kuin pientä osaa käskyistä ja onko sinulla ohjetta miten valitsette ne joita noudatette? Minulle homous on tärkeä kahdesta syytä. Enimmäinen on se että olen itse homo. Yritin olla hetero 30 ensimmäistä vuotta elämästäni. Mutta se oli valhetta. Ja sitä valhetta sinä ja muut uskossanne seonneet haluatte meidän noudattavan. Ei tule kauppoja! Toinen on ihan yleisinhimillinen. Ennen vanhaan ja vähän nykyisinkin puolustan mustien ja muiden ryhmien yhtäläistä oikeutta kaikkiin asioihin. Nykysin sitä nyt ei onneksi tarvitse enää hirveästi ajaa.
Ja uskon paholaiseen vain siinä merkityksessä että on ihmisiä jotka haluavat loukata ja alistaa kuten sinä ja Päivi, vedoten satuihin ja tarinohin jotka eivät ole millään järjellä selitettävissä. OIkeasti en usko yhtään enempään saatanaan kuin jumalaan. Molemmat ovat samasta puusta eli ihmisten omia keksintöjä hallitakseen toisia ihmisiä. Säälin sinunkaltaisia raukkoja tosin. Järjen käyttö loppuu kun usko astuu kuvaan. Otan osaa ja toivon että parannet mahdollisimman pian ja luotat omaan järkeesi satujen sijaan. Mutta lienee turha toivo. Taikauskosi estää järjen käyttösi. :) Ihmisenä lienet paremmasta päästä näitä uskossaan seonneista. Joten kaikkea hyvää ja toivon että tulet jonain päivänä järkiisi ja lakkaat uskomasta mielikuvitus olentoihin. Ethän sinä enää Joulupukkiinkaan usko? Vai?
Nyt ymmmärrän hiukan paremmin sinua.Toivon sinulekin kaikkea hyvää. Itse olen sitä mieltä ettei ihmisiä voi sanoa tyhmiksi poliittisten tai uskonnollisten näkemysten vuoksi. Minun näkemykseni mukaan kukaan ihminen ei ole arvoton vaikka tekisi mitä.Näen tärkeänä että käymme rakentavaa keskustelua toisiamme kunnioittaen. Keskinäinen ymmärrys on tärkeää. Loppujen lopuksi on myönnettävä ettei mikään ole varmaa. En usko joulupukkiin ,mutta filosofi luonne olen se verran että sekin on mahdollista joskin hyvin epätodennäköistä että joulupukkki olisi olemassa. Sen vielä kuitenkin sanon etten vihaa homoja enkä ketään muutakaan. En myöskään tunne mitään inhoa homoutta kohtaan.Peikonlehdet inhottavat miljardi kertaa enemän. Uskon myös että Jumala on antanut ihmiselle vapauden valita hyvän ja pahan väliltä. On syytä huomata ettei kenellekään ihmiselle ole heppoa ajatella että oma seksuaalisuus olisi jotenkin viallinen.Homoseksuaalisia tekoja paljon suurempi synti on että me länsimaalaiset elämme yltäkylläisyydessä kun muualla nähdään nälkää. Raamatun tärkein käsky on lähimmäisen rakastaminen ja tuntuu että jotkut ovat korvanneet tämän käskyn älä homostele käskyllä. Vaikka piän homoseksuaalisia tekoja syntinä en pidä likikään niin suurena kuin mitä eräät kristityt. Syy siihen ettei Jeesus tästä (eikä juuri muusta seksuaalisuudesta) mitään puhunut on että yleensä kun Jumala antaa vähän vauhtia ihminen ottaa itse sata kertaa suureman vauhdin. Jeesus ei varmaankaan halunnut antaa lisää vettä myllyyn tässä asiassa.
"Vaikka piän homoseksuaalisia tekoja syntinä " No pidätkö sinä eri kuiduista valmistettuja vaatteita? Istutko yleisillä penkeillä vaikka aivan varmasti moni kuukautisista nauttiva/kärsivä nainen istuu niillä? Kätteletkö miehiä? Vaikka tiedät että runkkaus on yleinen synti ja heillä voi olla jäämiä siemennesteestä kädessä? Paha paha poika! Näitä järjettömyyksiä on vaikka millä mitalla Raamattusi täynnä, mutta sinä vain poimit sieltä ne jotka sinulle sopii? Kerro minulle miksi et pidä noita muutamia syntinä vaikka ne mainitaan Raamatussa? Näitä listoja joissa ilakoidaan Raamatun naurettavuuksillä on internet täynnä ja sinä poika vain uskot mitä satut haluamaan tai mitä valitset sieltä oikeina? Eikö koskaan ihmetytä miksi juuri nämä synnit ovat valideja tai toiset eivät? Ja mikä oli se peruste jolla vuonna 400 kirkolliskokous valitsi ne kirjoitukset jotka tulivat Raamattuun ja joita pitää pitää pyhinä? Minua moiset älyttömyydet häiritsevät pahasti ja todistavat että Raamattu on vain ihmisten mielenhäiriöissään keksimää satua. Olen pahoillani että olen se joka yrittää herättää sinussa järjen äänen ja tiedän että se on turhaa. Sokea usko on vahva ja voittaa järjen mennen tullen. Eikö koskaan mietitytä sellainen asia että olet koko elämäsi uhrannut ihmisten keksimille jutuille pitäen niitä tosiasioina ja pyhinä? Heittänyt hukkaan energiaa ja elämää? No tokihan elämää voi hukata monella tavalla. Mutta minä en vain kykene uskomaan keksittyihin juttuihin. Uskovaiset tappoivat muutama sata vuotta sitten ihmisiä jotka olivat sitä mieltä että maa on pyöreä. Tai kuinka monta miljoonaa ihmistä on tapettu Kristinuskon tähden? Ristiretket yms? Tai että joku ei vain haluannut uskoa tarinoihin ja mielikuvitusen tuotteisiin? Sinäänsä on hienoa että teidän kaltaistenne vaikutusvalta on lähellä nollaa. Sille taidan ottaa yhden paukun ja nauttia elämästä .
Ei siinä mitään että sanot mielipiteesi. Ei sitä tarvitse pyytää anteeksi. Tosin en pidä siitä että ihmisiä kutsutaan arvottomiksi, mutta ymmärrän tilanteesi. Myönnän että teen jatkuvasti syntiä monessakin mielessä.Yritän kuitenkin elää oikein.Ovatko nuo mitä mainitsit vanhastavai uudesta testamentista?En ole missään vaiheessa väittänyt olevani täydellinen enkä koskaan sano kenellekään että olen parempi ihminen kuin sinä. Kysymyksesi siitä millä peruteella juuri nuo kohdat valittiin Raamattuun on aiheellinen. En ole siinä mielessä fundamentalisti että uskoisin että kaikki Raamatuss olisi sanasta sanaan totta. Uskon historiatieteen voivan auttaa ymmärtämään Raamattua. Se mihin minä uskon on että kaikki mitä Jeesus opettion totta. Tietysti on olemassa se mahdollisuus että olen väärässä eikä homoseksuaaliset teot olekaan syntiäja viime kesänä epäilinkin tätä vahvasti. Tämä johtui pää asiassa siitä että olin turhautunut eräisiin oman puolueeni homofoobikoihin. Sappeni kiehui koska olimme pääsemässä ensimäistä kertaa 16 vuoteen hallitukseen ja näitä tyyppejä tuntui kiinnostavan vain tämä homokysymys. yksikään setalainen ei olisi voinut horjuttaa mielipidettäni voimakkaammin kuin nämä tyypit. Me kristillisdemokraatit oleme kuitenkin hyvin kirjava joukko eikä homokysymys ole läheskään kaikile kynnyskysymys. Pysyin kuitenkin lopulta kannassani koska sukupuolineutraalia avioliittoa oli vaikea sovittaa muuhun arvomaailmaani. Yksi juttu mikä erottaa minut muista on että minula on aspergerin syndroomaa. Kutsun ajatteluani aspergerilaiskristilliseksi ajatteluksi. Minula on sama arvopohja mutta sovellan sitä aspergereille tyypilliseen tapaan.
Panutaneli,
Taitavat olla vanhasta testamentista, mutta uudessa homouden tuomitsee vain Paavali ja hän sai omien sanojen mukaan oikeutuksensa unessa itseltään Jeesukselta ja Jumalalta. ;-) Onko uskovaiset todellakin näin hyväuskoisia hölmöjä? Että kun joku väittää että Jeesus tai Jumala on antanut hänelle oikeuden puhua läpiä päähänsä ja häneen sitten tarpeeksi moni uskoo, kas kummaa siitä tulee totuus? Paavali oli täysin homofobinen ja hän kai käytti tätä asiaa syyllistämiseen aikana jolloin homous oli täysin luonnollista siellä päin maailmaa. Kuten se oli Raamatun aikana muutenkin Rooman valtakunnassa. Sitä ei kukaan koskaan ajattele eli taustaa. Homoudella vain yritettiin syyllistää ihmisiä jotta saadaan aikaan tarttumapinta jolla sitoa ja alistaa. Ja olet oikeassa että uskontotiede on hyväksi, mutta kun näitä asioita tutkii tieteellisellä katsannolla kuten minä(ilman sokeaa uskoa), niin nämähän ovat todella heikosti rakentuneita tarinoita ja satuja. Varsinkin tämä Paavalin osuus. Hänhän ei kai tehnyt mitään ihmetekoja ja väitti olevansa varajeesus. Mutta hän toi tämän tuomitsemisen ja homofobian jota Jeesus ei harjoittanut. Jos homous olisi ollut Jeesukselle yhtään tärkeä asia kaipa hän olisi siitä jotain sanonut? Haluatko sinä seurata Paavalia vai Jeesusta? Siitä tässä on kysymys!
Ehkäpä Aspegrenin syndrooma estää sinua aivan sokeasti uskomasta ja jättää vähän järkeäkin mukaan. Kaikkea hyvää elämääsi :) Koeta vähän viedä järkeä siihenkin puolueeseen kun kerran olet siellä.
Ps. Kerropa minulle mikä asia menee rikki tai mitä konkereetista haittaa se aiheuttaa kun kaksi miestä tai naista voi myös mennä naimisiin tasa-arvoisesti? Miten heteroavioliitto menee pilalle tai vahingoituu? Ihan käytännön esimerkkejä eikä mitään satuja kiitos. Eli jos olet naimisissa niin mitä muutoksia se tuo sinun liittoosi? Tai kenenkään muunkaan?

Kommentoi 33 kommenttia